Osallistavaa vaikuttamista - nuorten paikalliset vaikuttajapolut

Nuorten paikallinen vaikuttajahanke on Suomen Nuorisoseurat ry:n Pohjois-Karjalan aluetoimiston toteuttama ja hallinnoima alueellisen nuorisotyön ja -toiminnan kehittämishanke, joka vahvistaa alueella toimivien nuorten vaikuttamisosaamista sekä itselleen mielekkään toiminnan toteuttamista paikallisesti. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten osallisuutta ja vaikuttamistaitoja paikallisesta tasolla. Hanke edistää alueen myös yhdistystoiminnan moninaisuutta ja tekee näkyväksi yhdistyksissä tehtävää kasvatustyötä. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa nuorten vaikuttamisosaamista. Tavoitteena on myös lisätä yhdistysten ja kunnan välistä yhteistyötä nuoria palvelevaksi toiminnaksi nuorten itsensä toteuttamana.

Ensimmäisenä toimintavuonna hankkeen toiminta keskittyy Keski-Karjalan alueelle, jonne kootaan paikallisia nuorten toimintaryhmiä. Toimintaryhmien kautta nuoret saavat tietoa ja koulutusta haluamistaan vaikuttamismuodoista ja – tavoista, kuten esiintymistaito, sosiaalisen median käyttö, kokouskäytännöt, kirjallinen viestintä, aloitteiden tekeminen, vaikuttavan palautteen antaminen, tapahtuman tekeminen ja markkinointiviestintä.

Yhteystiedot

Sini Korhonen
Projektikoordinaattori
sini.korhonen@nuorisoseurat.fi
p. 050 342 2054

Pohjois-Karjalan aluetoimisto
Siltakatu 14 B 18
80100 Joensuu


Nuorten toimintaryhmät

Tule mukaan nuorten suunnitteluiltoihin! Voit tulla kertomaan omia ajatuksiasi, osallistuminen ei sido sinua mihinkään.

  • Kesälahti TBA
  • Tohmajärvi / Akkala-Jouhkola 19.4.2023 klo 15-17 nuorisotila Stoppi
  • Rääkkylä / Rasivaara 18.4.2023 klo 15-17 nuorisotalo, Kinnulantie 4